Tarina kertoo Royal Enfiedin hankinnasta, mikä vei Vintage Motorsin kauas Kaliforniaan nopeusennätyksien mekkaan, El Miragen kuivajärvelle. Oli heinäkuu ja odotettavissa, että paikalla olisi myös paljon porukkaa testaamassa laitteitaan seuraavassa kuussa olevaan Bonnevillen Speed Week -tapahtumaan. Saavuimme paikalle varhain ja ihmetykseksemme kukaan ei ollut vaatimassa lippuja tai ohjaamassa autoja jonnekin kauemmaksi. Pääsimme suoraan tapahtuman ytimeen, jossa moottorien jylinä ja pauke huumasi välittömästi…
Varikkokäyttäytymisen vapaus oli virkistävää. Autoja koeajettiin ja testailtiin varikolla ilman mitään turhaa valvomista. Toimintaa ja nähtävää oli koko ajan. Koneita käytettiin ja lämmiteltiin tulevaa ajoa varten. Lämpöä oli myös mukavat 42C. Tutustuimme paikallisiin ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme heidän vierainaan ja he olivat järjestämässä meille ”skadihuvianeille” tutustumiskäyntiä Calloway Racing -pajalle. – Miksipä ei, tuumattiin; onhan meillä hyvin aikaa ennen varsinaisten ajojen alkua. Mr. George Calloway on työskennellyt Locheedilla sekä Nasalla mm. Apollo-kuulentojen aikana. Hän on osallistunut maaennätyskilpailuihin jo 40-luvulla. Ei siis mikään ”normiukko”. Lähes 0,5 hehtaaria täynnä nopeusennätysten historiaa ja lukemattomia harvinaisia autoja, moottoripyöriä, lentokoneromua sekä nopeusennätysvene. Meidät vietiin puolen tunnin golfkärrykyydityksen aikana toinen toistaan häkellyttävimpien vempaimien luokse katselemaan moottoreita tai juttelemaan vaikka miksi aavikolla makaa harvinainen Ferrarin kori. Erityisellä ylpeydellä meille esiteltiin kaksi RolsRoycen v12 Merlin-lentokoneen moottoria. Meille tarjottiin vielä virvokkeita ja kyyti takaisin varikolle. Uskomaton paikka ja seikkailu. Tätä ei taas kaverit kotona usko!
Kiertelimme varikolla kunnes yhtäkkiä ystävämme Eduardo löysi varikolta tuttuja. – Steve! hän huudahti. Eduardo kertoi, että he ovat tuttuja moottoripyöräklubista, jota Steve eli ”Carpy” pyörittää Kaliforniassa. Carpyn aksentti oli vahvasti brittiläinen ja kysyinkin häneltä siitä sekä klubista, jonka Eduardo mainitsi. Samaan aikaan silmäilin moottoripyörää, jonka hän oli tuonut paikalle. Carpy huomasi kiinnostukseni pyörään ja kehotti viitaten istumaan satulaan samalla kertoen, että tuo kerho on 59 Club of California ja hän on klubin chief. Steve kertoi myös, että hänellä on pieni moottoripyöräpaja nimeltä Carpy’s Caferacers ja että hän oli tullut tänne englannista parikymmentä vuotta sitten. Tuo pyörä, jonka päällä istuin, on pajan tuotos. Ihailen Royal Enfieldiä ja mietin, että tällaistapa ei ole aiemmin nähty. Aivan jotain muuta kuin aiemmin näkemäni Royalin uudet mallit. Tankissa luki Continental GT ja pyörän stanssi oli röyhkeä ja uhkui perinteistä Café Racer -tyyliä. Rakastuin pyörän ulkonäköön sekä siihen hyvällä tyylillä tehtyihin muutoksiin. Carpy ylpeili, että hänen pajansa valmistaa Hitchcoc Motorcyclesille rosteriputkea, joka pyörässä oli. Satula ja ajovalomuutos olivat myös Carpyn käsialaa. Ehdottomasti enemmän rock n rollia kuin muissa markkinoiden retro-hienohelmalaitteissa. Hetken aivan unohtui missä olemme vai liekö pyörä ja liiallinen kuumuus sekoittanut pääni. Joka tapauksessa hetken päästä neuvottelimme jo hinnasta ja näin kaupat olivatkin papereita vaille valmiit…! Mahtava löytö – pyörä, jollaista ei heti tulisi vastaan.
Seurasimme pari tuntia lähtöjä ja seurustelimme varikolla kunnes kuumuus ja kova nälkä alkoivat olla liikaa. Päätimme lähteä paikalta. Tänne tulisimme ehdottomasti uudestaan, ties vaikka ajamaan? Ostin itselleni SCTA sääntökirjan, josta saa virikkeitä kenties tuleviin projekteihin. Matkalla kotiin suunnittelin jo pyörän laivaamista. Nythän sille pitäisi etsiä kuljetusalustaksi pickup…